Onneksi olkoon, tuore tohtori! Olet suorittanut ajokortin tutkijan työhön. Miten tästä eteenpäin?
Turhan monet jäävät väitöksen jälkeen oman onnensa nojaan. Tämä opas avaa akateemisen maailman hiljaista tietoa ja kannustaa akateemisen uran luomiseen nykyajan vaatimusten mukaisesti.
Akateemisella uralla tarvitaan ideoita ja tavoitteita, rahoitusta, kirjoittamista ja julkaisuja, opetustaitoja, jonglöörausta eri tehtävien välillä, kansainvälistymistä, mentoreita ja tieteestä viestimistä. Kaikista näistä kerrotaan kirjassa innostavasti ja havainnollisesti.
Kirja on loistava apu urasuunnitteluun väitöskirjantekijöille ja tuoreille tohtoreille. Väitöskirjanohjaajille, post doc -ohjaajille ja mentoreille se toimii uraohjauksen tukena.
Johanna Isosävi on ranskan kielen dosentti Helsingin yliopistosta, ja Camilla Lindholm on pohjoismaisten kielten professori Tampereen yliopistosta ja pohjoismaisten kielten dosentti Helsingin yliopistosta. Heillä molemmilla on vuosien omakohtaista kokemusta siitä, millaista on luoda akateemista uraa ja ottaa haltuun uusia taitoja - usein kantapään kautta.
Show more