Dialogina etenevä romaani nelihenkisen perheen elämästä vakavan sairauden varjossa. Jatkuvuus on elämän lohduttavin lahja.

”Kirurgi oli ottanut käteensä kuvan sängyn viereiseltä pöydältä ja katsonut sitä pitkään. Kuvassa oli Minna ja lapset. Minna oli käskenyt ottamaan valokuvan niin, että kaunis merimaisema näkyisi taustalla. Se ei ollut ihan onnistunut, mutta muuten kuva oli minun ottamakseni jopa oikein hyvä. Saara istui siinä jonkin muurin päällä ja Kerttu roikkui Minnan sylissä. Tytöillä oli kesämekot, Saaralla letit päässä. Tuuli oli irrottanut Minnan poninhännästä kimpun hiuksia kasvoille ja se katsoi kameraan hymyillen. Arvelin, että kirurgi oli varmaan miettinyt, että nuo jäävät tätä miestä suremaan. Minna vakuutti, että tuskin kuolet. Olisinpa yhtä varma kuin se.”

Show more