Kainin tytär

Kainin tytär

Description of book

Risku ja Anna valvovat samaa tähtikirkasta yötä kumpikin tahoillaan, käyvät mielessään läpi suhteensa seitsemää vuotta, elämäänsä, oikeuttaan löytää itsensä ja toisensa

Risku on pianisti, Anna sellisti, papin tytär.

Risku on pystynyt avaamaan musiikin Annalle, tekemään soittajasta taiteilijan ja samalla opettaja-oppilas -suhde on muuttunut eroottiseksi. Risku ja Anna ovat yrittäneet ostaa oikeutusta suhteelle yhteisellä taiteella, opettajasta on tullut opetettavansa säestäjä. Vähitellen on Anna kuitenkin noussut opettajansa harteille, Risku ei pärjää enää säestäjänäkään ja hankkii Annalle itseään paremman kumppanin.

Kolmiodraama, yhteiskunnan moninaiset paineet ja oman minuuden etsintä heittävät heidät viimeisten kysymysten eteen: voiko rakkaudelle vaatia tai pitääkö sille edes odottaa oikeutusta?
Riskun perheessä tapahtuu Kainin ja Aabelin ikivanhan myytin nykypäivän muunnelma, draama, jonka johdosta voi kysyä, onko Kainin merkki merkki rikoksesta, syyllisyydestä ja häpeästä, vai halusta suojata, varjella sen kantaja?

E-book

Finnish

What other people think

Reviews of Kainin tytär