Bogomslag for Aarteidesi aikakirjat

Aarteidesi aikakirjat

Om bogen

Kaikki olisi ehkä mennyt toisin, jollen olisi pudonnut ensimmäisenä juuri siihen muistoon. Olen myöhemmin päätellyt tuon veneretken tapahtuneen vuonna 1984. Hän ei ollut tuolloin enää aivan nuori, jos ei vielä vanhakaan, 34-vuotias, 38 vuoden päässä kuolemastaan.2020-luvulla toiveikkaat antavat jäädyttää kehonsa odottamaan aikaa, jolloin heidän sairautensa voidaan parantaa. Sata vuotta myöhemmin kuolema on yhä voittamaton, mutta kryoniikkayritys on keksinyt pakastetuille muuta käyttöä. Valittujen miljonäärien muistot on saatu ladattua koneille historioitsijoiden, elostelijoiden ja aarteenmetsästäjien koettaviksi.

Oulan helppo ja virtaviivainen arki turvallisessa kevytyhteisössä tuntuu tyhjältä, mutta unelmien toteuttaminen vaatii 2100-luvullakin rahaa. Oula saa vihjeen pieneen kotikaupunkiinsa kätketystä aarteesta, ja mielikone tarjoaa pääsyn sen jäljille. Seikkaillessaan iloluontoisen miljonäärin muistoissa hän löytää kuitenkin jotain, mikä yllättää hänet täysin.

Aarteidesi aikakirjat on vetävä lukuromaani, joka kasvaa uljaaksi ylistykseksi elämänilolle ja ihmismielen itseisarvoiselle kauneudelle.
Forfatter.Piia Leino
Oplæser.Salla Kozma