Muurahaisia ja dinosauruksia

Muurahaisia ja dinosauruksia

Tietoa kirjasta

Satiirinen taru. Poliittinen allegoria. Ekologinen varoitus.

”Eräänä tavallisena liitukauden päivänä Maan ensimmäisen sivilisaation siemen alkoi itää, kun muurahaiset ja dinosaurukset löysivät toisensa.”

Maailmankaikkeus on kolkko paikka, jossa älyllinen elämä tuntuu loistavan poissaolollaan. Olisi kaikkien todennäköisyyksien vastaista, että maapallolla kehittyisi samanaikaisesti kaksi älykästä lajia. Vielä hullumpaa olisi, jos nuo lajit kohtaisivat, muodostaisivat liiton ja rakentaisivat yhdessä sivilisaation. Mutta kun aikaa on rajattomasti, mikä tahansa on mahdollista.

Muurahaisten ja dinosaurusten liitto sai alkunsa niinkin arkipäiväisestä asiasta kuin hammashoidosta. Vaatimaton alku, mutta sivilisaatio ponnisti siitä korkeuksiin ja aina avaruuteen asti. Matkan varrella kehittyivät myös kirjoitustaito, tiede, teollisuus, sodankäynti ja paljon muuta. Mutta toki näin vaikuttavalla kehityksellä on väistämättä hintansa…

Muurahaisia ja dinosauruksia on Muistoja planeetta Maasta -trilogian kirjoittajan Liu Cixinin satiirinen vaihtoehtoesihistoria.

Liu Cixin (s.1963) on moninkertaisesti palkittu, miljoonittain kirjoja myynyt kiinalainen kirjailija, joka on voittanut kansainvälisen Hugo-palkinnon lisäksi Kiinan tärkeimmän scifipalkinnon Galaxy Awardin yhdeksän kertaa. Liun Muistoja planeetta Maasta -trilogia on ollut kansainvälinen menestys, josta on tekeillä Netflix-sarja.

”Liu Cixin on Kiinan Arthur C. Clarke.” – New Yorker
Kirjailija.Liu Cixin
Lukija.Aku Laitinen

suomi