Pieniä todisteita rakkaudesta

Pieniä todisteita rakkaudesta

Tietoa kirjasta

Yksi, kaksi - lapsi!

Gabe on pitänyt Andreaa toisen miehen naisena. Hän on ollut väärässä. Nyt Andrea on katoamassa hänen elämästään. Tilanne vaatii nopeaa ajattelua, ja se Gabelta sujuu. Hän ja Andrea lähtisivät oikopäätä työmatkalle. Pariisiin…

Toisenlainen tarjous

Sorrenton kuumassa kesässä Polly oli uskonut rakastavansa ja saavansa vastarakkautta. Mutta jälkipyykit marchese Alessandro Valessi oli jättänyt isänsä hoidettaviksi. Nyt Sandro palaa tekemään aivan toisenlaisen tarjouksen!

Yksitoista ja puoli

Katie Andrewsin biologinen kello ulvoo täyshälytystä. Yhdestoista hetkikin on jo mennyt! Dixie Ridgen pikkukaupungista ei löydy sopivaa isäehdokasta ilman skandaalia, mutta… kuin tilauksesta kaupunkiin pysähtyy merijalkaväestä kotiutettu Jeremiah Gunn. Jeremiahille isähanke sopii, mutta hänellä on pari pikku ehtoa…

Kulta on värimme

Heidän tunteensa olivat niin vahvat että Fleur ja Matt eivät uskoneet minkään pystyvän erottamaan heitä. He avioituvat ja toivovat että katkera sukujen välinen taistelu päättyisi heidän liittonsa myötä, mutta näin ei todellakaan käynyt ja he erosivat jo seuraavana päivänä. Vuosien jälkeenkään Matt ei ole pystynyt unohtamaan Fleuria – eikä antamaan anteeksi hänelle. Mutta kun Matt saa tietää että Fleur on synnyttänyt heidän lapsensa kertomatta siitä hänelle, Matt päättää vaatia oikeuden saada lapsensa takaisin… Ja vaimonsa?

E-kirja

suomi