Helvettiin ja takaisin

Helvettiin ja takaisin

Tietoa kirjasta

Mitä olisit valmis tekemään pelastaaksesi ystäväsi?

Alex Stern on päässyt sinuiksi voimiensa kanssa. Samalla hänen ystävänsä ja mentorinsa Daniel Arlington on kuitenkin lähetetty helvettiin. Ei siis tarvitse muuta kuin löytää reitti alamaailmaan, napata sielu kiirastulesta ja palata takaisin – helppo homma, paitsi että harvempi sitä yrittänyt on koskaan palannut takaisin. Alex on kuitenkin valmis asettamaan vaakalaudalle kaiken pelastaakseen ystävänsä.

Yhdessä ystävänsä Dawesin kanssa Alex kerää joukon enemmän tai vähemmän luotettavia kumppaneita, joiden avulla uhkarohkea matka on määrä suorittaa. Salaisten tekstien ja esineiden ohjaamana joukkio pääsee Yalen yliopiston suurimpien salaisuuksien äärelle. Mutta kun tiedekunnan väkeä alkaa kuolla, Alex ymmärtää, että jotain synkkää on tekeillä. Lopulta hänen on kohdattava menneisyytensä haamut selvitäkseen hengissä yliopiston pimeillä käytävillä.

Helvettiin ja takaisin on jatkoa Leigh Bardugon ensimmäiselle aikuisille suunnatulle romaanille Salatun tiedon seura. Todelliseen historiaan ja oikean elämän salaseuroihin perustuva tarina on hengästyttävä matka, josta ei käänteitä tai yllätyksiä puutu. Jälleen kerran Bardugo herättää henkiin taikuuden, väkivallan ja todellisten hirviöiden maailman. Romaanin on suomentanut Meri Kapari.

”Oivallista kissanminttua lukutoukille.” – Dartmouth

”Helvettiin ja takaisin on taidokkaasti luotu, kiivastahtinen paluu Salatun tiedon seuran maailmaan.” – Lacy Baugher Milas, Paste Magazine

”Leigh Bardugon Salatun tiedon seuran jatko-osa on kouraisevan inhimillinen ja lämmittää sydäntä samaan aikaan kun saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä.” – Bookpage

Salatun tiedon seurasta sanottua:

”Leigh Bardugon ensimmäinen aikuisille suunnattu teos on täysosuma.” – Helsingin Sanomat

”Ahmin teoksen loppuun parissa päivässä ja jäin janoamaan lisää.” – Kirjarakas

”En malta odottaa seuraavaa osaa!” – Kirjatarha

”Salatun tiedon seurassa toimii kaikki: tunnelma, hahmot, miljöö, juoni.” – Kirjajuttuja

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Helvettiin ja takaisin