Lotta ja pappa. Joulun taika

Arvostelu 4.5
11min
31 Sivua
Lotta ja pappa
bookCoverFor

Tietoa kirjasta

Jännittävää joulunodotusta ennen ja nyt.

”Jaksaakohan pukki kantaa noin paljon lahjoja?” pappa kysyy silmät pyöreinä.

”Tietenkin. Vai etkö sinä muka pienenä poikana saanut lahjoja?” Lotta ihmettelee.

Kun Lotta vierailee papan luona ja haaveilee isosta kasasta paketteja, pappa kertoo hänelle oman lapsuutensa joulusta. Pappaa jännitti silloin kovasti, mitä lahjoja joulupukki toisi ja minkä roolin hän saisi koulun näytelmässä. Oli myös ylimääräinen jännityksen aihe: tulisiko isä sotarintamalta kotiin jouluksi?

Lotta-Sofia Saahkon kirjoittama ja Christel Rönnsin kuvittama lastenkirja kuvaa entisajan kutkuttavaa joulunodotusta suurella sydämellä, isoisän ja lapsenlapsen yhteisen hetken kautta. Miten paljon samaa heidän kokemuksissaan onkaan!

Lotta-Sofia Saahko (FM) on monipuolinen taitaja, joka kertoo tarinoita kirjoissa, YouTubessa ja teatterissa. Lotta on opiskellut ja työskennellyt ulkomailla mutta pitänyt kotimaan tukikohtanaan aina Valkeakosken pappalaa. Niin Lotasta ja papasta on tullut 60 vuoden ikäerosta huolimatta supertiimi ja parhaat ystävät.

Christel Rönns on rakastettu ja palkittu kuvittaja ja graafinen suunnittelija, joka on kuvittanut yli sata lastenkirjaa, muun muassa Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä -kirjoja. Kuvittamisen ohella hän on myös kirjoittanut lastenkirjoja. Vuonna 2012 hän voitti Finlandia Junior -palkinnon teoksestaan Det vidunderliga ägget.

Kirjailija(t):

Muoto:

Äänikirjan kesto:

11min

Sivua:

31

Kategoriat:

Kielet:

suomi

Julkaistu:

20.9.2023

Äänikirjan kustantaja:

Tammi

ISBN Äänikirja:

9789520455927

E-kirjan kustantaja:

Tammi

ISBN e-kirja:

9789520455910

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Lotta ja pappa. Joulun taika

Tosi hyvä kirja!

Otto

Ihana kirja😊 Menee joulupukin listalle kirja.

Henna

Olipa ihana kirja

Leila

Paras kirja

Susanna