Pihka

Pihka

Tietoa kirjasta

LASIAVAIN-PALKINTO 2016!

”Valkoisessa huoneessa oli pimeää kun isä tappoi isoäidin. Olin siellä. Myös Carl oli siellä, mutta häntä he eivät koskaan huomanneet. Oli jouluaattoaamu ja satoi pikkuisen lunta, mutta kunnon valkeaa joulua ei tuona vuonna tullut.”

Näin alkaa tarina Livistä, joka kasvaa pienellä saarella isänsä ja äitinsä kanssa. Elämä on rauhallista ja rakkauden täyttämää. Elämä on Livistä normaalia, vaikka äiti on niin lihava, ettei pääse pois makuuhuoneesta, isä täyttää kotitaloa romulla ja ilmoittaa elävän tyttärensä kuolleeksi. Arkeen kuuluu sekin, että isä murhaa äitinsä ja antaa äidin tukehtua kuoliaaksi, kuten myös se, ettei Liv saa puhua kenenkään kanssa ja joutuu piileskelemään vanhassa kontissa. Hetkeäkään hän ei epäile, etteikö isä rakastaisi häntä. Mutta mitä tapahtuu hyvälle ihmiselle, jota kohtaa menetys toisensa jälkeen, kunnes hän ei enää kestä edes ajatusta uusista menetyksistä?

Pihka on kaunis kertomus rakkaudesta, uskollisuudesta ja huolehtimisesta. Samaan aikaan se on hyytävä tarina menettämisen pelosta, vaikeudesta laskea irti ja antaa mennä, erosta ja vainoharhoista sekä vahingossa syntyvästä pahuudesta.

Ane Riel (s. 1971) on tanskalainen kirjailija, joka on kirjoittanut kymmeniä lasten kauno- ja tietokirjoja. Pihka on hänen toinen jännitysromaaninsa aikuisille ja se palkittiin Lasiavain-palkinnolla 2016. Rielin ensimmäinen dekkari Liselejen teurastaja palkittiin vuoden 2013 parhaana tanskalaisena esikoisdekkarina.

Kirjailija.Ane Riel

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Pihka