Book cover for Ahti Pekkala

Ahti Pekkala

Poliitikko ja valtiovarainministeri

Description of book

Monipuolisiin haastatteluihin, kirjeisiin ja arkistolähteisiin perustuva yleistajuinen kuvaus aatteen miehestä ja pitkäaikaisesta valtion kirstun vartijasta.

Kirjoittaja on tuntenut Pekkalan ja saanut teokseen materiaalia Pekkalan perheeltä, joten se perustuu runsaan arkistoaineiston lisäksi myös ainutlaatuiseen yksityismateriaaliin kosimakirjeestä alkaen aina vaimon traagiseen kuolemaan asti.

Elämäkerta on myös kuvaus suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta sodanjälkeisinä vuosikymmeninä, jolloin aluepolitiikka nousi, vihreä aalto alkoi ja sosiaaliturvaa rakennettiin.

Ahti Pekkala (1924-2014) oli Kekkosen ulkopolitiikan vankkumaton kannattaja. 16 vuoden eduskuntauran jälkeen hän siirtyi Oulun läänin maaherraksi.

Uran huipentuma oli valinta valtiovarainministeriksi. Vuosina 1979-1986 Suomen kansalle tuli tutuksi Pekkalan kärsivä katse, säästäväisyyteen kannustaminen ja lukujen vyöry. Nuukuus oli valttia Pekkalan valmistellessa peräti seitsemän kertaa valtion talousarvioesitystä.

Keskustapuolueessa Ahti Pekkalan merkitys oli vankka. Hän oli useana vuonna peräkkäin Suomen suosituin ministeri.

VTT Pekka Perttula on työskennellyt monissa yhteiskunnallisissa ja poliittisissa työ- ja luottamustehtävissä, muun muassa Suomen Keskustan puoluesihteerinä sekä Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtajana. Hän on aiemmin kirjoittanut pääministerinä ja eduskunnan puhemiehenä vaikuttaneen V. J. Sukselaisen elämäkerran.