Kaksi nuoruutta
romaani
Description of book
Tytär alkaa selvittää sotatielle kadonneen isänsä vaiheita. Onni ja Inkeri olivat nuoria ennen sotaa, kumpikin melkein yksin maailmassa ennen kuin löysivät toisensa. Onni joutui jatkosodan rintamalle, mutta kirjeenvaihto mielessä pyörineen tytön kanssa johti kihlaukseen ja avioliittoon. Isä ehti nähdä tyttövauvansa kerran. Kannaksen suurhyökkäyksen jälkeen kesällä 1944 Inkerin kirjeet Onnille alkoivat tulla takaisin.
Tyttären nuoruusvuosina Turun opiskelijapiireissä ei muisteltu isien käymää sotaa, vaan julistettiin maailmanlaajuista solidaarisuutta. Vasta kun 60-luku ja rauhanmarssien nuoruus on takana, tytär alkaa selvittää isänsä tarinaa. Nyt, ensimmäistä kertaa hän löytää kartalta kylän, jossa isä katosi, lukee kuvauksia taisteluista, joihin isä osallistui. Jokainen pienikin tieto tuntuu äärimmäisen tärkeältä.

Tuula Levo
192 Pages