Kaunis muukalainen / Tyttö saa siivet

Kaunis muukalainen / Tyttö saa siivet

Description of book

Kaunis muukalainen
Karenin sydän pamppaili pelosta, kun valtava, kullanvärinen peto syöksyi häntä kohti – ja pysähtyi läähättäen ja häntä heiluen puolen metrin päähän. Mutta vielä vaarallisempi kuin valtava tanskandoggi oli tämän tummankomea isäntä – ainakin Karenin haavoittuneelle sydämelle. Gray O'Connell oli syrjäänvetäytyvä erakko, eikä Karenkaan kaivannut seuraa, mutta jostain käsittämättömästä syystä he hakeutuivat jatkuvasti toistensa läheisyyteen – kuin koetellakseen poltetta, joka kyti hehkuvana heidän välillään…

Tyttö saa siivet
Odottamaton kirje oli kääntänyt Ellie Pattersonin maailman ylösalaisin. Hän oli koko ikänsä uskonut olevansa newyorkilaisen pohatan etuoikeutettu tytär, mutta hänen oikea isänsä olikin teksasilainen karjatilallinen! Ellie matkusti pieneen Larkvillen kaupunkiin tapaamaan sukulaisiaan, mutta törmäsikin karanneeseen karjalaumaan ja komeaan seriffiin… josta tuli kaiken lisäksi hänen vuokraisäntänsä! Ankarat pettymykset olivat opettaneet Ellien suojelemaan sisintään, mutta Jed Jacksonin hiljainen voima houkutteli Ellien hitaasti ulos kuorestaan ja sai hänet viimeinkin uskaltautuman luottamaan ihmisiin – ja ennen kaikkea itseensä.

E-book

Finnish

What other people think

Reviews of Kaunis muukalainen / Tyttö saa siivet

There are not enough ratings yet